AURINGON NOUSTESSA YSTÄVÄT KOHTAAVAT TOISENSA

LOKKIPERHE SEILAILEE, KILPIKONNA UINAILE...

NOUSEPA,NOUSEPA YSTÄVÄ-ARVAA KUKA ON JO HEREILLÄ

klo. 7.30 Päiväkoti avaa ovensa ja ensimmäiset lapset tulevat hoitoon. Sylkyttelemme, lueskelemme, jutustelemme, puuhailemme pieniä, hiljaisia puuhia...oleilemme ja heräilemme.

klo. 8.00 Aamupala tarjoillaan. Syömme usein puuroa, jonka lisukkeeksi saa leipää. Toisinaan nautimme jogurttia, kaakaota tai vaikkapa viiliä. Tarjolla on myös tuoreita hedelmiä / vihanneksia.

klo. 8.30 Villikattien aamupiiri alkaa. Aamupiirissä toivotamme hyvät huomenet, laulamme ja loruilemme. Aamurutiineiden jälkeen jakaudumme pienryhmiin, joissa käsittelemme varhaiskasvatussuunnitelman mukaisia asioita mm. äidinkielen, kädentaitojen, liikunnan ja leikin keinoin. Luonto- ja ympäristökasvatuksella on suuri rooli päiväkoti Villikatin arjessa.

klo.9.00 - 9.15 Ensimmäiset lapset lähtevät ulos

klo. 10.00 Kaikki lapset ovat tulleet ulkoilemaan. Joka viikko retkeilemme sekä lähiympäristössä, että vähän kauempanakin. Evästelyhetket ovat usein retkien kohokohtia.

klo. 11.15 Ensimmäiset lähtevät sisälle, missä perushoitoa ja mahd. rauhallisia puuhia ennen ruokailua.

klo. 12.00 Lounas, pienemmät saattavat olla jo syöneet ja menneet untenmaille. Sään salliessa lounastamme ulkona.

HILJAISUUS LASKEUTUU, ANNAN RAUHAN TULLA

LEIKIT, JUOKSUT UNOHTUU, ON PAIKKA HYVÄ MULLA

klo. 12.30 Päivälepo. Villikatissa kaikki lapset lepäävät hetken, osa nukkuu, osa pötköttelee. Uniaika pyritään toteuttamaan lapsen oman leporytmi huomioiden; tämä on se hetki, kun koko päiväkoti hiljenee hetkeksi. Tämä on myös se hetki kun on hyvä soitella ja kysellä kuulumisia.

klo. 14.00 - heräilyä omaan tahtiin ja perushoitoa

klo. 14.30 Välipala

klo. 14.45 Iltapäivän satuhetki, musiikkia, yhteisleikkejä yms. Innokkaimmat lähtevät ensimmäisenä ulos.

klo. 15.00 Uloslähtöä pienryhmissä. Iltapäivän puuhailut ovat paljon vapaata leikkiä, lapsilla on jo pitkä hoitopäivä takana ja nyt täytyy jo saada hengähtää.

klo. 15.30 Loputkin lapset lähtevät ulos.

KOTIMATKA ALKAA JUOKSUJALKAA,

KURAVAATTEET VIEN MÄ ÄIDILLE!

klo. 16.30 Päiväkoti sulkee ovensa.

Kaikki kelloajat ovat viitteellisiä; päiväkoti Villikatissa pyritään kaikissa toiminnoissa rauhallisuuteen ja tehdään asiat siinä aikataulussa kuin hyvältä tuntuu...turha kiire pois!!!